
Kansainvälisesti tunnustettu parantaja Eric Pearl on esiintynyt lukemattomissa televisio-ohjelmissa Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa. Hän on esiintynyt kutsuttuna puhujana YK:ssa ja puhunut täysille saleille Madison Square Gardenissa. Lisäksi hänen seminaareistaan on kirjoitettu esimerkiksi sellaisissa julkaisuissa kuin The New York Times, ja hän on esiintynyt myös hiljattain julkaistussa dokumenttifilmissä nimeltä The Living Matrix.
Lääkärinä Eric johti 12 vuoden ajan erittäin menestyvää kiropraktikon vastaanottoa, kunnes hänen potilaansa eräänä päivänä alkoivat kertoa tuntevansa Ericin käsien kosketuksen – vaikkei hän ollut koskenut heitä fyysisesti. Potilaat kertoivat pian ihmeellisistä parantumisistaan erilaisista syövistä, AIDSiin liittyvistä sairauksista, epilepsiasta, kroonisesta väsymyssyndroomasta, keskushermoston pesäkekovettumataudista, nivelreumasta, luuydintulehduksesta, synnynnäisistä epämuodostumista, CP-oireyhtymästä ja muista vakavista vaivoista. Kaikki tämä tapahtui Ericin vain pitäessä käsiään heidän lähellään – ja tämä jatkuu vielä tänäkin päivänä.
Tähän päivään mennessä Ericin potilaiden parantumisia on dokumentoitu kuudessa kirjassa, mukaan lukien hänen oma myyntimenestyksensä, The Reconnection: Paranna muut, paranna itsesi, joka on julkaistu jo yli 30 kielellä!
Los Angelesissa toimiva Eric ja Reconnective Healing ovat herättäneet maailmanlaajuista kiinnostusta huippulääkäreissä ja lääketieteen tutkijoissa muun muassa sellaisissa sairaaloissa ja yliopistossa kuin Jackson Memorial Hospital, UCLA, Cedars-Sinai Medical Center, VA Hospital, Minnesotan yliopisto, Miami Medical Schoolin yliopisto ja Arizonan yliopisto, jossa hän luennoi lääkäreille tohtori Andrew Weilin pyynnöstä. Uusia tutkimusohjelmia on tällä hetkellä meneillään useilla tahoilla, esimerkiksi sellaisten nimekkäiden tiedemiesten kuten Gary Schwartzin (PhD), Konstantin Korotkovin (PhD) ja William Tillerin (PhD) ohjauksessa.
Eric matkustaa läpi vuoden ympäri maapalloa, tuoden valoa ja tietoa Reconnective Healingista planeetallemme. Hän opettaa, kuinka aktivoida ja hyödyntää näitä uusia, parantamisen koko kirjon sisältäviä taajuuksia, jotka auttavat meitä täysin ylittämään ”energiaparantamisen” ja erilaiset ”tekniikat” päästäksemme sellaiselle parantamisen tasolle, jolle kukaan ei ole päässyt ennen kuin vasta nyt! Tähän päivään mennessä Eric Pearl on opettanut yli 55 000 Reconnective Healing -parantajaa yli 70 maassa ja saanut näin spontaanisti aikaan maailmanlaajuisen parantajien sukupolven.
Suosituksia
“… tuore näkemys parantamisen luonteesta”
— Deepak Chopra, M.D.,
How to Know God -kirjan kirjoittaja.
“Eric on hämmästyttävä ihminen, jolla on suurenmoinen parantamisen lahja. Anna tämän kirjan muuttaa elämäsi!”
— John Edward, meedio
What If God Were the Sun? -kirjan kirjoittaja.
“Reconnective Healing on ilmiö parantamisen maailmassa”
— Lynne McTaggart
The Field ja The Intention Experiment -kirjan kirjoittaja.
“…Totuus vallankumouksellisesta uudesta tavasta parantaa ja parantua... Täynnä huumoria, oivallusta, syvää ymmärrystä ja nöyryyttä, jotka voivat syntyä vain hyvän terveysalan ammattilaisen ja tiedemiehen kypsyydestä... Jos otat terveyden ja parantamisen vakavasti, lue tämä kirja!”
— Christiane Northrup, M.D., Naistentautien apulaisprofessori, University of Vermont College of Medicine
Women’s Bodies, Women’s Wisdom and The Wisdom of Menopause -kirjan kirjoittaja.
“ Lääkärinä ja neurologian tutkijana minut on koulutettu tietämään miksi ja miten jokin hoito toimii. Mitä Reconnective Healing-parantamiseen tulee, en tiedä miten se toimii. Tiedän vain henkilökohtaisesta kokemuksesta, että se toimii...”
— Mona Lisa Schulz, M.D., Ph.D.
Awakening Intuition -kirjan kirjoittaja.
“Tohtori Eric Pearlin The Reconnection on yksinkertaisesti paras kirja yksilöllisyyden ylittävästä ja henkiparantamisesta vuosiin. Se on lahja maailmankaikkeudelta ja uskomattoman jännittävä lisäys siihen maailmanlaajuiseen ajattelutavan muutokseen, joka ajassamme on tapahtumassa. Jos luet vain kaksi kirjaa tänä vuonna, varmista että tämä jalokivi on niistä toinen”
— Hank Wesselman, Ph.D.
Spiritwalker, Medicinemaker, and Visionseeker -kirjan kirjoittaja.
“Tämä on kirja, joka inspiroi mieltä, lohduttaa sydäntä ja juhlistaa parantamisen prosessia. ... Reconnective Healingin tulisi kuulua sellaisten terveydenhoidon ammattilaisten lukemistoon, jotka haluavat edistää korkeampaa paranemisen tasoa potilaissaan ja prosessin myötä parantaa itsensä”
— Gary E. R. Schwartz, Ph.D., ja Linda G. S. Russek, Ph.D., Arizonan yliopiston Human Energy Systems Laboratoryn johtajat
The Living Energy Universe -kirjan kirjoittajat.
”Eric Pearl on suotu vertaansa vailla oleva parantamisen lahja... Uusi, vapaa energiaparantamisen muoto, joka ylittää ne tekniikat, menetelmät ja mantrat, joiden avulla olemme tähän asti joutuneet tällä planeetalla työskentelemään. Suosittelen lämpimästi kirjaa terveydenhoidon parissa toimijoille, kuten kenelle tahansa, joka on kiinnostunut parantajankykyjensä herättämisestä”
— Richard Gerber, M.D.
Vibrational Medicine -kirjan kirjoittajat.
“Reconnecting … kaiken parantamisen salaisuus”
— Dr. Wayne Dyer
The Power of Intention -menestyskirjan kirjoittaja